tiistai 30. kesäkuuta 2015

Juhannus 2015 Himoksella.

Viime vuonna Juhannus vietettiin Janikan kanssa Himoksella. Oli niin kivaa ja hullua ja löyty niin kivoja uusia tyyppejä, että todellakin tänä vuonna piti päästä uusiks!


En kylläkään saanut Jamppua tällä kertaa mun mukaani. :( Ehkä vielä joskus! Tai ehkä mennään Himokselle seuraavaks johonki iskelmäfestareille, kun alkaa tää ikä jo vähä painaa :DD

No mutta, onneksi ihanainen Milka uskalsi lähtee mun mukkaan! Lähdettiin Himokselle perjantaina heti aamutuimaan kun oltiiin vaan ensin saatu hiukset ja naamat siihen kuntoon et kehtas lähtee liikenteeseen. Vähän jänskätti koko automatkan et millanen meen reissusta oikeen tulee kun vartin välein tiputti vettä taivaalta ja näytti synkältä.. mut onneks se aurinko sieltä sit tuli ja muistaakseni koko loppu päivän/illan oli ihan aurinkoista ja tarkeni hyvin! =) Löydettiin mun Renaultille ja teltalle hieno paikka keskeltä peltoa ja saatiin jopa teltta pystytettyä pikku ähinöiden kera. Ja sit taidettiinkin heti korkata juomat ja alettiin tutustumaan meidän telttanaapureihin! Toiset naapurit oli köyttänyt oman paviljonkinsa mun auton vanteisiin, joten eiköhän siinä ollu jo tarpeeks jutun juurta noin niinku alkuun. :'D Perjantaina käytiin kattomassa Sannia ja Jartsaa! Piti vissiin käydä muitakin kattoos mut johonki se aika vaan sit kulu eikä ehitty! Milkan mä hukkasin loppuillasta johonkin ja sit taisin olla meidän naapuripojan kanssa kattomassa Haloo Helsinkiä! 



Yritin jo torstaina suunnitelma himosvaatetusta, mut haaveeks tais jäädä noin kesäset kuteet kun oli sen verran kylmä et ennemmin oli neule tai huppari päällä vaan :D












Minä ja perse:






Lauantaina mä heräilin teltasta, oli hiton lämmin kun aurinko porotti täysillä! Milka heräili mun auton takapenkiltä ja muistaakseni aamulla sillä oli pää kipee, niskat jumissa, selkää kolotti, jalkoja särki ja oli ollu huono nukkua ja kuumaki vielä.. Ihanan pirtsakka leireilijä =) Mulla oli vaan vähä krapula.
Lähdettiin etsimään telttaa, jossa me saatiin Janikan kanssa vuosi sitten ilmasta kahvia ja lettua Jumalan piikkiin. Kyllä se kahvi vaan taas piristi. Sit alettiin vähä meikkaileen ja valmistautuun uuteen päivään. (se oli kieltämättä aika haastavaa) Meni useempi tunti että uskalsi edes maistaa alkoholia :D
Lauantaina käytiin kattomassa Astetta, JVG:tä, Elastista, Kaija Koota ja Darudea.. sit mentiinkin jo baariin. Ja sieltä Milka meni nukkumaan ja mä jäin kolmeks tunniks bailaan "yksinää".  :D
Lopuksi kömmein auton etupenkille nukkumaan sikiöksi. Siinäkin oli yllättävän hyvä nukkua! Teltassa ois ehkä ollu jo vähän kostee nukkua kun oli satanut koko illan..

Lauantaina kuvasaldoa ei yllättäen tullut tän enempää. Ja näissäkin on takapenkillä joku mökö:



Sunnuntaina Milka heräs yllättävän pirteenä ja alko heti pakkaa telttaa pussiin ja siivoilee. Eikä antanu mun nukkua pidempään ku pakotti mutki ylös hommiin. :'D Ajettiin Jämsän keskustaan ja käytiin syömässä hyvät aamupalat! Himoitsin oikeesti koko reissun tätä, koska myös vuosi sitten meidän reissu päättyi burgerpizzaan! Perinteitä ei rikota : D



Reissun aikana mun viha bajamajoja kohtaan vaan yltyi. Ja onko oikeesti kamalempaa tilannetta: oot ihan just kupla ottassa ja ryntäät yhteen bajamajaan ja siellä joku jätkä on isommalla asialla ja näprää kännykkää ja sit nostaa katseen ja pelästyy sua.. ei :'D olen niin pahoillani. Kyllä osas taas sunnuntaina kotiin päästyä arvostaa omaa vessaa, omaa sänkyä ja kunnon ruokaa! Ja mun kissat oli ihan ihmeissään ku vaan halailin niitä koko loppu illan aina kun ne tuli lähelle. :D 
Mutta taas ollaan yhtä reissua rikkaampana. Kattellaan mitä ens vuonna keksitään 8)


sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Täällä taas uudella tukalla!

Heipparallaa!
Oon vähän hukassa tän blogini kanssa, mietein kauan et jaksanko mä jatkaa tätä, poistanko tän kokonaa vai piilotanko tän hetkeks. On tylsää kirjotella tänne kauheita stooreja iltasin silmät ristissä (varsinkin kun aikaa siihen menee aina noin tunti, koska rakas 8vuotta vanha läppärini ei ole kovin vetreä enää), ja ilman että saat minkäänlaista palautetta kirjotuksista/kuvista/mistä vaan! Tai jos satut saamaan jonkun kommentin niin kappas kun se on jotain negatiivista... Päädyin sitten viimiseen vaihtoehtoon. Tuskin tätä ainakaan poistamaan tuun. Ihan vaan sen takia että täällä on niin paljon mun kuviani "tallessa" ja täältä on helppo tulla kattomaan "mitä tehtiin kaks vuotta sitten vappuna" tai "mitäs mulla olikaan päällä viime blockfesteillä". :D
No mutta, nyt otin tän taas pois piilosta! Olis tosi mukavaa, että ihmiset jotka käy tätä lukemassa niin jättäis myös jonkun "merkin" niin tiiän etten tätä kirjottele vaan itselleni tai näille negatiivisille ihmisille! 

Tässä on nyt yli kuukausi vierähtäny viimesimmästä postauksesta. Pieni ongelma oli se, että mistäs mä nyt "alottaisin" jälleen.. Tapahtumia on ollu muutamia, tyyli on muuttunu muutaman kerran, ostoksia on tullu tehtyä, oli vähä Juhannusrientoja välissä ja kuvia kaikesta mahdollisesta on varmaan 500kpl..... hmh

Päädyin siihen että ennen ku kerron kaikista menemisistä yms ni päivitän mun kuukauden tukkamuutokset ensin teille! (Kyllä, kuukaudessa voi tapahtua paljonkin)


Toukokuun lopussa mulla oli aika tumma tukka. Mulla oli kyllä vaaleat latvat, mutta käytin koko ajan tummia/raidallisia klipsipidennyksiä, joten ne latvat meni aika hyvin tonne sekaan.
Tukkaa lähettiin vaalentamaan niin, että tummaa tyveä olis vaan pari senttiä ja etutukassa muutama vaaleempi raita. Tukka saatiin vaaleaks ja hiukan taitettua... mutta ku menin illalla suihkuun ni lähti taitot latvasta viemäriin (koska latva oli jo niiiin käsitelty, ni se ei tahtonut ottaa väriä vastaan) ja sit oltiinkin keltasen tukan kanssa. Olin töissä niin kauhuissani että pistin tukan nutturalle, ettei se näyttäis kovin pahalta :D


Seuraavana päivänä kokeilin vaaleita klipsipidennyksiä.. Mun silmään toi päälliosa näytti paljon keltasemmalta mitä noi latvat, mut moni sanoi että hyvin se "liukuu" latvaa kohti ettei sitä niin kovin huomaa. Klipsien kanssa mentiin sitten viikko.. En osannu olla lyhyellä tukalla yhtään. 


Me oltiin Sailan kanssa menossa markkinoille meidän liikkeen puolesta, niin tavote oli siksi saada hyvä tukka. Hyvä tarkotti siis pitkää vaaleaa/harmahtavaa.. Tässä kohtaa markkinoihin oli noin viikko vielä aikaa. Värjättiin molempien päät ja tällä kertaa saatiin mun tukasta jo tosi vaalea! Etutukka jätettiin tosi tummaksi ja leikattiin mulle uudelleen sivusiili! 


Ja tietysti ku oli jotain tapahtumaa ni en voinut olla ilman pitkää tukkaa! Eli klipsitouhu jatku...



 Sit taidettiin heittää mun päähän joku taittoväri, josta piti tulla vähän harmahtava/tuhkanen.. Tällä hetkellä aloin olla jo voitonriemuinen. Ei enää keltasta :D Tilasin vaaleat 60cm teippipidennykset ja Saila laittoi ne mulle. Naureskeltiin sit vaan että voi kauhee kun on pitkät, kyl sieltä ihan ina leikattiin poiskin.



Muutaman kerran pesin tukkaani. Oma lämpö vaan puski joka kerta läpi omasta tukasta ja pidennykset sit taas pysyi siinä tietyssä värissään, meni hermo. Tein omat sekotukseni suoraväreistä ja sain ku sainkin harmaan :DD  Ensin se oli vähän siniharmaa ja seuraavassa pesussa jo harmaa.




Meidän markkinat meni hyvin ja tukka oli kiva. Sitten tulin kipeäksi ja kipeenä sit päätin vähä fiksata mun kasvanutta sivusiiliä.. En oo ihan varma mitä oikeen ajattelin, mut otin koneen käteeni ja väärällä tallalla lähin ajelee sivusiiliä. Muutaman kerran räpyttelin silmiäni ja kattelin peilistä järkyttyneenä, että kuinka paljo siitä oikeen lähteekään ku värjätty osuus tippu lattialle. Siinä sitten mietein itkenkö vai nauranko. Onneks en ota mitään vakavasti ja naureskelin sitte vaan.



Ja siitä se idea sitten vähän lähti kehittyyn. Juhannukseks piti saada jotain erikoista....



Ja nyt tilanne on tämä:
 Tällä hetkellä olen tyytyväinen ja ajattelin pysyä tässä. Sivusiili on kasvanu sen verran, että kuvio ei kovin selkeesti enää näy. Ehkä se ajetaan seuraavaks vaan uudellee lyhyeks tai sit värjään sen mustaks. 


Kaikesta tästä kiitos kuuluu työkaverilleni Sailalle! <3
Musta tuntuu että olisin itse varmasti raskaimpia asiakkaita, jos vaan kävisin jossain randomliikkeessä ja esittäisin toiveeni. Saila on oppinu jo tottumaan tähän :D