maanantai 9. kesäkuuta 2014

Hiusnäytös kampaukset

Viime viikonloppuna oli meidän liikkeen hiusmuotinäytös tämmösillä jokavuotisilla markkinoilla. Tää oli tän vuoden ehkä stressaavin viikonloppu ja nyt se on jo ohi! Ihanaa! Tosin vieläkin väsy painaa päälle :D
Koko viime viikon värjäiltiin mallien hiuksia ja leikattiin tarvittaessa. Yhdet ripset myös väänsin tätä varten!

Lauantaina aamu alkoi klo 4.00 kellonsoitolla! Jota ennen olin kylläkin herännyt jo 20 kertaa ja nukkumaankin vasta pääsin 12-1 aikoihin.. Eli vois sanoa että nukuttuja tunteja oli 1 tai 2 yössä.. Silmät ristissä siis ylös, vaatteet niskaan, ruokaa masuun ja menoks! Onneks en ollut ainoo väsynyt meidän porukassa! Meikkaaja oli just nukahtanut kun piti herätä, ei ollut siis koko yönä muuten nukkunut ja kehtas vielä kertoa että heräs mun viestiini kun pistin 5:02 että odotan alhaalla! Jollain ihmeen kaupalla päästiin 5 yli 5 jatkamaan matkaa. Seuraavaks haettiin yks malli kyytiin, tälläkin silmät ristissä kun oli vasta 4.00 päässyt töistä: nukuttuja tunteja siis 0 ! Hullua sakkia.

No, perille päästiin ja alettiin hommiin! Kampaukset ja meikit näytti kutakuinkin tältä, vaikka kaikki oltiinkin silmät ristissä koko aamu:


Tähän tukkaan värjättiin ensin tumma tyvi piiloon ja tehtiin muutamaa eriväristä vaaleeta raitaa  joka puolelle. Latvoista leikattiin huonot pois :)
Tää malli esiintyi morsiammena,  joten kampauksesta tehtiin kihara ja laitettiin puoliksi kiinni. Lopuks vielä muutama hempee kukka!





Hippityyli:) Tää tukka oli ensin aika vaaleenruskee kauttaaltaan. Tumma pohja ja paljon vaaleeta ja tummempaa raitaa! Kampaus tehtiin aika luonnolliseks. Iso letti otsalta taakse ja muuten kevyttä ja sotkusta lainetta..





Tähän tukkaan pistettiin vaan tyvi tummaks ja nopee pesu pinkillä. Oon tän tukan jo aiemmin värjännyt joskus pinkiks niin nyt ei tarvinnut tehdä enää ihmeitä! =)
Kampauksesta tehtiin aika muhku. Pientä kiharaa paljon ja iso letti eteen otsalle!





Tää tukka oli valmiiks leikattu ja värjätty kivasti. Kampaukseen halusin tollasta aaltomaista kiharaa kun vaalee väri näkyi tosta niin hienosti!




Janikallekaan ei tehty paljoa muutosta tukkaan. Tyvi vaan tummaksi uudelleen ja tosiaan ripset myös kuosiin! =) Kampaus muuttui vähän tekovaiheessa. Tehtiin iso letti otsalta keskelle takaraivoa ja koottiin sinne iso, muhkea, sotkuinen nuttura : ) Letissä näkyy värit tosi kivasti kun eri värit vähän sekottuu.






Tätä tukkaa Saila ensin vaalensi kauttaaltaan ja kellertävä lopputulos taitettiin ja lisättiin vielä turkoosia etuhiuksiin pieni osio. Hiuksia leikattiin myös vähän muotoon!



Mitäs mieltä näistä olitte? :)
Näissä kuvissa malleilla oli vielä ihan omat vaatteet päällä. Meillä oli kunnon muotinäytös show lavalla ja sinne saatiin puvut mekkoliikkeestä. Meillä oli myös miesmalleja sekä lapsimalleja ja heille saatiin asut Tokmannilta! Jotain muotinäytös kuvia saatan pistää myöhemmin tänne! :)

Näytöksen jälkeen oltiin meidän kojulla myymässä vaikka mitä ja mainostamassa itteämme!
Kojua alettiin purkaa 3-4 aikaan päivällä ja siitä sitten vauhdilla vähä laittautumaan ja illan rientoihin!







Äiti tarkensi ennemmin autoon ku muhun...

humalainen saapuu kotiiin : D




6 kommenttia :

  1. Upeita kampauksia! Voi kun itselle osaisi tehdä kaikenlaisia kauniita kampauksia, mutta itselle tekeminen on niin hankalaa, välillä tuntuu että mahdotonta! Ihana tuo hiuspanta mikä koristaa hiuksiasi viimeisimmissä kuvissa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Joo ois kyllä niin helppoo ku sais itellensä väännettyä kaikenlaisii kampauksii, mut hankalaa se on kun taakse ei nää eikä kädet taivu ;( :D

      Poista
  2. vautsi mitä kampauksia, oot ihan mielettömän taitava :) voi kun itsellekin olisi joku loihtimassa tuollaisia, tai itse osaisi väkertää tuollaisia ihanuuksia hiuksiin :) sun hiukset on myös kyllä aivan todella upeat!! :)

    http://sadepisaroitaniitynkukkasilla.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana! :> ihan liikaa kehuja <3 Mun kavereiden kyllä kelpaa kun niillä on aina hiukset laitettuna, mut kukaan ei laita koskaan mun hiuksia ja sit oon ihan epäammattimaisen näkönen sotkutukkani kans :'D

      Poista

Asiallista kommenttia, kiitos. :)